...vihdoinkin. Voisi sanoa.

Lääkärille pääseminen on ollut tuskallista. Yhtä tuskallista kuin katsoa oireiden lisääntymistä.

Pienessä kunnassa asiat on olleet lähes hyvin. Palveluita on saatu ja veroja on maksettu. Yksityisellekkin pääsee naapurikunnan kaupunkiin, vaan on se vähän arvokasta ja kun vastassa on sama keikkalääkäri, joka juuri perui kunnallisen kautta saadun ajan niin.. Voi Rutto etten paremmin sano. Kolmannen kerran jälkeen kun lääkäri peruttiin, harkitsin jo voimasanoja. Sellainen pääsikin. Voi tuhannentuhatta.

Neljännellä kerralla sairaanhoitajan soittaessa jo sanoinkin, että ennenkuin alan kertomaan miltä tämä palvelu nyt tuntuu, niin mitä ne vaihtoehdot on. Joo, yksityinen, tiedän. En kuitenkaan halua käydä keikalla enkä edistää tämän tyylistä markkinataloutta, jos kyseessä olisi korvatulehdus niin juu, mutta kun ei ole. Nyt tarve on pitkäaikaisemmalle suhteelle lääkärin kanssa. Joku on joskus sanonut että palvelua saa se joka huutaa eniten. En nyt varsinaisesti huutanut vaikkei puhelinta ehkä olisi niin tarvinnutkaan tuolle 20 km matkalle, mutta kyllä se jotain näyttää tekevän. Yhtäkkiä keksittiinkin keino päästä vastaanotolle. Ja sen jälkeen helpottikin.

Aspergerin oireiden vaihtelut eivät tunnu tarttuvan näin lähiomaisen silmiin kovin helposti. Välillä sitä herää ja sanoo itselleen että nyt tarkkailen taas ja oikein silmä kovana tuijotan poitsua että se jo sen huomaakin, mutta muutoksia ei huomaa heti vaikka kuinka haluaisi. On muistilappua ja on kännykkämuistia ja vaikka mitä ja kun lääkärille jutellaan niin jos ei ole akuutti tilanne niin ei muista että mitenkä se nyt oikein meneekään. Ainakaan heti muista. Tai ei muista sittenkään. Jos joku muistaa kaiken niin epäilen että valehtelee. Joka tapauksessa pääsimme lääkkeille. Niitä on nyt sekä uneen että nukahtamisen pelkoon että oireiden lievittämiseen. Omasta lapsuudesta muistan kun lääkkeitä muihin tauteihin söin, että ne oli eri värisiä. Nyt ne on poitsulla täysin valkoisia kaikki. Onko mielikuvitus kadonnut lääkefirmoilta, vai maksaako se liikaa laittaa väriä, jolloin katteet eivät olekaan 12% vaan vaivaiset 11.5. Siinähän jo tuotannon siirtoa harkitaan Intiasta halvempii maihin. Valkoisia pillereitä syödään ja tarkkaillaan että lähteekö oireet paranemaan. Uskaltaako nukahtaa tai mitä tehdä jos yöllä herää. Mitä jos onkin pimeää kun herää. Tai ei saa enää unta. Tai hiusten sukiminen, loppuisiko se. Tai mitenhän käy käden heilautukselle (juu, se heiluu oltiin sitten ulkona tai posliinikaupassa) tai pyörähdyksille kesken kävelyn. Tuo ainakin saisi poistua, jos tähän minun ikään asti tuo vaiva säilyy niin pää on pyörällä jo kolmen minuutin kuluttua heräämisestä, ihan varmasti. Ja loppupäivänä tuntuisi olevan niin päissään ettei viinapulloa löytäisi vaikka etsiskin.

Keskustelimme tässä myös seurakuntavaaleista. Se meni jotenkin näin:

- Mitä on seurakuntavaalit?

- Ne on vaalit, joilla valitaan ihmisiä päättämään seurakunnan asioista ja esimerkiksi vaikka rahoista?

- Kenen rahoja ne on?

- Ne on seurakunnan veroilla yhteiseksi kerättyjä.

- Eikö ne olekaan Jumalan, tai Jeesuksen?

- No tuota.. tavallaan .. mutta tuota ne ovat heidän asiaansa ajavien käytössä olevia rahoja.

- Ja Jeesusko muka ne on noille antamassa käyttöön? Kuuleppa, jos meikä olisi tuossa hommassa niin tämä olisi helppo. Lelurekka-autoja piha täyteen ja kaikki sais leikkiä niillä eikä kukaan ehtisi kinata rahoista eikä kiusata toisia.

- Niinpä.

Miettikääpä sitä.